| |
|
|
|
Lämmitystekniikka
Kiertoilmatakat Kamiinat ja kevyttakat Varaavien uunien toiminta
Varaavien uunien toiminta
Varaavat uunit ovat perinteisiä suomalaisia tulisijoja joiden lämmityskyky perustuu varaavaan massaan. Varaavana massana on tiili, vuolukivi tai erilaiset keraamiset- tai metallin jalostuksessa syntyvät kiviainekset, jotka valetaan elementeiksi tulisementin avulla. Yhteistä näille varaaville aineosille on paino. Mitä painavampaa massa on, sitä paremmin se varaa lämpöä. Lisäksi varaavalta massalta vaaditaan hyvää lämmönkestoa, koska lämpötilat saattavat palotiloissa nousta jopa 1000 asteeseen. Siksi varaavien uunien tulipesissä käytetään usein keraamisia levyjä suojaamassa uunin runkorakenteita. Varaavassa uunissa poltetaan 1-3 pesällistä puita, odotetaan, että palamineen hiipuu jonka jälkeen savupelti suljetaan. Tämä toistetaan päivittäin lämmityskauden aikana. Suositeltavaa on, että puita poltetaan useammin ja pieni määrä, kuin paljon yhdellä kertaa, mieluimmin päivittäin. Näin lämmöntuotto saadaan tasaisemmaksi. Lämpönsä varaava uuni jakaa säteilemällä ympäristöönsä. Lämpöä varaava uuni jakaa keskimäärin vuorokauden ajan yhdellä lämmityskerralla.
Varaavia uuneja tulisi voida lämmittää päivittäin lämmityskauden aikana. Parhaiten varaava uuni lämpönsä jakaa jos se voidaan lämmittää aamulla, jolloin lämpö ehtii huonetilaan illaksi. Varaavat uunit ovat lämmityslaitteita, eivät niinkään tarkoitettuja tunnelman luojiksi. |
|
| |
|
|
|
LTW Focus Finland Oy, Siltavoudintie 9, 00640 Helsinki
|
|
|